Teveteam kasvoi pientehtaaksi!

 Aihe 3d tulostus, Laitteet, Teveteam

Runsaasti laitehankintoja.

Ensimmäinen 3d-tulostin Teveteamille hankittiin vuonna 2010. Sen jälkeen on tehty paljon hankintoja joiden tähtäimessä on tehdä yrityksestä pientehdas. Kun suurin osa tuotteiden valmistusprosessin vaiheista on omissa käsissä, tuotteiden valmistus helpottuu, nopeutuu ja tulee joustavammaksi. Tämä on jo suurelta osin todellisuutta. Alla listattuna tärkeimmät laitteemme, alkaen ensimmäisestä tulostimestamme:

Kipsitulostin

Kipsitulostin oli ensimmäinen hankkimistamme 3d-tulostimista ja oli muutaman vuoden myös ainoa. Kipsijauhetulostimella tehtyjen kappaleiden suurimmat edut ovat muotovapaus (koska ei tarvita tukirakenteita), pinnanlaatu, jälkityöstön helppous ja kuumuudenkesto. Tulostetut kappaleet ovat kuitenkin verrattain hauraita eikä niitä parane tiputtaa kivilattialle.

FDM – tulostimet

Seuraavina tulostimina olivat vuorossa FDM- eli FFF- eli muovilankatulostimet. Hankimme tulostimia melko lyhyen ajan sisään kaksi kappaletta nopeuttamaan läpimenoa. Molemmilla tulostimilla on myös omat hyvät puolensa ja erikoisuutensa, vaikka perustuvatkin samaan teknologiaan. Pienemmällä laitteista on pienempi suutin ja sillä saa hieman tarkempaa jälkeä aikaiseksi. Isompi laitteista antaa mahdollisuuden suurien kappaleiden tulostamiseen kerralla kookkaan 400 x 200 x 200 mm tulostusalansa turvin.

FDM tulostimien hyvinä puolina ovat kestävät tulosteet. Ns. tuotantovalmiita materiaaleja ovat PLA, ABS ja PET-G muovit, mutta myös kokeellisempia materiaaleja on runsaasti – kuten puu- tai metallisekotteet sekä joustavat materiaalit. Erityisesti PLA muoveissa on tarjolla valtava värikirjo ja mahdollistaa moniväristen kokonaisuuksien valmistamisen.

SLA tulostin

Uusimpana tulokkaana tulostinkentällä on SLA tulostimemme, jonka parhaat ominaisuudet ovat valtava tarkkuus (0,025 – 0,1 mm kerrosvahvuus) ja kipsitulostimen kanssa samalle viivalle yltävä luotettavuus. Materiaalivaihtoehtoja on useita; hieman akryylinkaltaisen perusmateriaalin lisäksi on vahvempi ABS:n kaltainen materiaali, joustava kumimainen materiaali sekä vahankaltainen lost-wax muottien tekoa varten suunniteltu materiaali. Perusmateriaalin läpikuultava versio on jälkikäsittelyllä saatavissa jopa lasinkaltaiseksi läpinäkyvyydeltään ja siitä onkin jo tehty linssejä 3d-tulostamalla.

Laserleikkuri / -kaiverrin

Hankimme laserleikkurin tukemaan 3d-tuotteiden tekoa sekä puu- ja akryylituotteiden valmistukseen. Kyltit, standit puhelimille tai vaikka kustomoidut lasinaluset onnistuvat helposti laserleikkurin avulla. Myös erinäisten koteloiden ja kuljetuslaatikoiden teko sekä puun, alumiinin, muovin ja varauksella jopa teräksen merkkaus laserkaivertamalla onnistuu. Lähitulevaisuudessa avaamme myös nettikaupan, jonka kautta em. tuotteita pystyy tilaamaan. Jos mielessäsi on jo nyt jotain laserleikattavaa, ota yhteyttä tarjouspyyntölomakkeen kautta.

CNC-jyrsin

Viimeisin hankintamme on CNC-jyrsin jonka käyttöönotto on vielä kesken. Se lisää työstömahdollisuuksiimme alumiinin ja sitä voidaan käyttää esim. 3d-tulosteiden mittatarkkuuden parantamiseen.

Suositeltuja uutisia
Ota yhteyttä

Kysy lisätietoja, anna palautetta tai kirjoita meille muuten vaan.